Aamu alkoi väsyneenä ja kiukkuisena. Illalla olin seitsemästä asti aamu kahdeksaan heriellä, siivoilin yön kämppääni, koska isä ja kaveri tulisi käymään tänään. Sain nukuttua tunnin ennekö isä tuli laittamaan vessan kaapin paikoilleen. No siinä meni jonkin aikaa. Iltapäivällä ison lähdettyä tuli mun kaveri Emma. Olin väsynyt mutta silti olin hänen kanssaan nelään, kunnes hän lähti. …
Lue kokonaan
Jaa. Tämäkin päivä oli täysin turha. Jotenkin tämä päivä on ollut paska suoraan sanottuna. Tänään olen nukkunut yli 20 h päivällä ja perunut kaikki sosiaaliset elämät, en jutellut kenellekään. Sillä tuntui että ihan mitä joku sanoi teki mun heittää sitä jollain päähän. Oloani ei edes helpottanut Geordie shore, silloin kannattaa olla huolissaan. Edes tee ei …
Lue kokonaan
Elämä ei ole hassumpaa kun voi kolmeen iltapäivällä nukkua. Niin mä tein, enkä tiedä miks. Eikä sille tarvii olla syytä, sillä nukkuminen on yksi maailman paras asia. Sitten takaisin aamuuni. Herättyäni isäni soitti ja sanoi tulevansa huomenna mun kämpille, vaikka mä olin sopinut muuta jo. Se aina tuppaa tulemaan silloin kun ei pitäisi. Niin neljältä …
Lue kokonaan
Miksi pitää olla unirytmi ihan päin helvettiä, nukun päivät ja valvon yöt. Tätäkö se taikkari elämä on? No kummiskin. Heräsin aamulla mummon soittoon, joka halusi että lähtisin hänen kanssaan ostmaan itselleni joululahjan, olihan nyt joka paikassa alennuksia. Yleensä käyn toimintakeskukselta, kirppareilta ja silloin tällöin kaupasta vaatteita ostamassa. Niimpä lähdin kumpparit jalassa mummoa vastaan apteekille. Siellä …
Lue kokonaan
Eli huomenta päivää…. Eilen tai no tänään oli rankkaa. Eilen vaihtui vuosi 2015 ja sitä ”vähän” juhlittiin. Alunperin suunnitelmissa oli viettää uus vuos mummon kanssa kokonaan, alkuilta menikin niin. Kunnes ystäväni Janita (paremmin tunnetuna ”tukkajumala”) tuli kaupunkiin ja olin heti et ’Ei helvetti, nyt lähdetään kaupungille kattoo tulituksia ja pitää hauskaa’. Niinhän me tehtiin, lähdimme …
Lue kokonaan